torstai 28. huhtikuuta 2016

Was machen wir mit müden Kindern?

Päiväkoti. En todellakaan ois uskonut, että se voi olla näinkin erilainen Suomen ja Saksan välillä.

Mun päiväkoti on Saksan punaisen ristin ylläpitämä ja ensimmäisenä sekä varmaan suurimpana erona Suomeen on päiväkodin ryhmät. Täällä on ns. "avoimet ryhmät", mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että lapset saavat päivän aikana siirtyä tahtonsa mukaan ryhmästä ja huoneesta toiseen. Myös ulos pääsee yleensä tahtonsa mukaan. Lapsilla on omat kotiryhmät, joissa ollaan vähintään aamupiirin ja päiväpiirin ajan. Muuten saa siis liikkua miten tykkää.

Ryhmäkoot ovat iso juttu. Suomessa yhdessä ryhmässä on varmaankin lapsien iästä riippuen 10-20 lasta ja aikuisia varmasti vähintään 3. Täällä on ryhmässä yleensä vähintään 20 lasta ja aikuisia kaksi. Se on siis 10 lasta yhtä aikuista kohden ja ottaen huomioon lasten liikkuvan omatoimisesti ryhmästä toiseen, välillä yhdessä huoneessa leikkii viisi lasta ja toisessa lähemmäs 25. Hulina on taattu.
Suomessa on myös usein erikseen ryhmät esim. 1-3-vuotiaille, 3-5-vuotiaille ja eskareille. Täällä pienimmät lapset, mitä olen nähnyt ovat noin 2 vuoden ikäisiä ja ryhmässä on lapsia tuosta 2 ikävuodesta aina 5-6 ikävuoteen saakka. Kaikki leikkivät siis yhdessä, niin sisällä kuin ulkona.

Mun päiväkodissa on neljä eri ryhmää; punainen, keltainen, sininen ja vihreä, joista itse kuulun punaiseen. Jokaisella ryhmällä on oma huone ja siihen liittyvä wc- ja pesuhuone omalla värillään merkittynä. Jokaisessa huoneessa on jokin eri teema; punaisessa roolileikit ja palapelit, kirjat jne., keltaisessa rakennusleikit, sinisessä askartelut (lähinnä piirtäminen) ja vihreässä myös käsillä tekemistä, palapelejä, kirjoja jne. Vihreä huone toimii myös lapsille iltapäiväryhmänä, jonne lapset voivat siirtyä oman ryhmänsä lopetettua päivän. Lapset saavat siirtyä ryhmästä toiseen värillisten kivien avulla; oman ryhmän kiposta otetaan sen värinen kivi, mihin halutaan siirtyä. Kivi viedään toiseen ryhmään ja kaikki on ok.

Meno täällä on paljon villimpää kuin Suomessa. Olin kuullut tästä etukäteen, mutta en silti osannut odottaa näin korkeaa melutasoa ja meininkiä.. :D Täällä on selvästi tärkeää, että lapsi tekee itse päätöksiä ja osaa ilmaista sekä puolustaa itseään. Eli avainsanana itsenäistyminen ja pärjääminen jo pienestä pitäen.

Päivän kulku on jokapäivä hieman erilainen, joskin osittain sama. Aamupiiri tapahtuu aamulla yhdeksältä ja päiväpiiri suunnilleen 12 aikaan. Sitten siirrytään joko iltapäiväryhmään tai jatketaan omassa ryhmässä. Useita lapsista tullaan hakemaan jo noin kello 12.30.
Toisaalta aamupala tapahtuu liukuvana kahdeksasta noin kymmeneen saakka. Lapsi saa itse päättää, haluaako hän mennä syömään. Musta on hullua, et ryhmän nuorimmatkin, eli noin 2-vuotiaat, ilmaisevat ja käytännössä päättävät itse, haluavatko aamupalalle vai eivät. Lounas tapahtuu ryhmittäin päiväkodin ruokalassa. Kaikki ryhmät eivät kuitenkaan syö, esimerkiksi mun ryhmän lapsista vain muutama käy syömässä lounasta.

Suuri ero on myös ohjatun toiminnan suhteen. Muistan mun päiväkotijaksolta Suomesta sen, että siellä oli ohjattua toimintaa, kuten askartelua, leikkejä tms. joka päivä. Täällä, niin kuin mullekin on sanottu, ollaan paikalla, jos ja kun lapset meitä tarvitsevat. Lasten ohjaaminen tapahtuu muun leikin ohessa. Suomessa ohjatulle toiminnalle mun mielestä annetaan isompi rooli kuin Saksassa. 

Täällä pyritään siihen, että lapset itse ratkaisevat ongelmatilanteensa. Aikuiset ovat paikalla ja pitävät tilannetta silmällä, mut monta kertaa olisin jo itse mennyt väliin, kun täällä hoitajat vielä antavat lapsille aikaa selvittää tilannetta itsenäisesti. Teemoja on, mä oon tähän asti ollut osallisena pingviineissä, jääkarhuissa ja nyt alkoi uutena teemana kirahvit. Yhtä teemaa pidetään niin pitkään, kun se lapsia kiinnostaa. Aiheesta pidetään kysymyspiirejä, askarrellaan tai muuten vain jutellaan yhdessä. Lapset usein tuovat päiväkotiin leluja liittyen teemaan. Tällä viikolla on kuhissut kirahveja, ja niiden perään on myös itketty monet kerrat.. Sattumoisin näin suurissa ryhmissä myös lelut lähtee lapsien mukana kävelemään ryhmästä toiseen ja siitähän se vasta riemu repeää.

Mun normaali päivä kulkee päiväkodissa jotakuinkin näin:

Menen töihin kahdeksaksi, silloin meidän ryhmä starttaa. Usein käytävällä jo odottelee muutama lapsi vanhempineen. Tähän aikaan on jo käytössä yksi ryhmä, johon lapsia voi saapua jo kello 6.30 lähtien.
Yhdeksään asti on vapaata leikkiä. Koska mun ryhmässä on teemana roolipelit, palapelit, muistipelit jne., mut usein kysytään (=vedetään) pelaamaan muistipelejä tai tekemään palapelejä. Niiden parissa meneekin usein se tunti ja sit alkaa aamupiiri. Ennen sitä huone siivotaan yhdessä ja muodostetaan piiri. Joka päivälle valitaan lapsi, joka saa sinä päivänä tehdä aamupiiriin tarvittavat valmistelut; valita laulut ja leikit, muodostaa kalenterin, laskea lapset sekä katsoa ja kysyä, ketä on paikalla. Lisäksi täällä lapsi sytyttää kynttilät (yksi kynttilä/päivä) ja meinasin kyllä ekoina päivinä sätkähtää, kun noin 2v. on sytyttelemässä kynttilöitä niin, et meinaa sytytin heilua vaikka miten päin.. :D
Aamupiirin jälkeen kysytään, mihin ryhmään kukakin haluaa siirtyä ja josko joku vielä haluaisi aamupalalle. Jaetaan siirtymistä varten värilliset kivet, lapset lähtevät ryhmiinsä ja omaan ryhmään jäävät lapset korjaavat tuolit paikoilleen. Sit on taas vapaata aikaa leikkiä.
Joskus puoli yhdentoista aikaan suunnataan ulos, jos näin on suurin osa lapsista päättänyt. Oon ollut tästä asiasta ihan hämmennyksissäni, kun ei oo menty ulos, vaikka on ollut ihan hyvä ilma. Kysyin aiheesta ja vastaus oli, että jos suurin osa lapsista ei halua ulos, ei sinne mennä. Ne jotka haluavat, pääsevät. Kuitenkin yleensä poutasäällä mennään ulos. Jos on sateista, eivät lapset useinkaan ulos halua. Esimerkiksi tää viikko on pysytelty visusti sisällä.
Hieman ennen yhtätoista menevät myös muutama lapsi ryhmästämme lounaalle ja sieltä mahdollisesti suoraan päiväunille.
Päiväpiiri on noin klo 12, jossa leikitään ja lauletaan päivän lapsen tahdon mukaisesti. Noin klo 12.30 suurta osaa lapsista tullaan hakemaan kotiin. Loput ohjataan iltapäiväryhmään, jonne mäkin siirryn.
Iltapäiväryhmässä syödään ensin välipalaa ja loppuaika leikitään, piirretään tai tehdään muuta, mitä lapset nyt haluavatkaan tehdä. Lapsilla on omat välipalaeväät mukana. Normaali välipala lapsella on vaaleaa leipää ja joku hedelmä, myös päiväkoti voi tarjota esimerkiksi banaaneita, päärynöitä tai muuta pientä syötävää.
Klo 12.30-14.00 lapsia haetaan kotiin. Mun päivä loppuu kahdelta, jolloin loput lapsistakin siirtyvät ulos.

Lapset ovat aina ihan hurmioissaan suomen kielestä, jos sitä satun puhumaan. Vanhemmat lapset osaavat myös käyttää hyväksi mun saksan ei-niin-hyvää kielitaitoa ja tulevat multa kysymään semmosia juttuja, joihin tietävät, et mulla ei ole vastausta. Nykyään onneks tajuan sen enkä mee niin pahasti halpaan kuin ekalla viikolla :D Viimeksi tänään yks lapsi yritti usuttaa kotileikin siivoamisen mulle, mut onneks tajusin mitä hän höpötti! Ei se oo aina helppoa tää opiskelijankaan rooli.. 

torstai 21. huhtikuuta 2016

At the zoo

Kävästiin tänään töitten jälkeen eläintarhassa Bad Pyrmontissa. Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, joten ei todellakaan valittamista! Antaa kuvien puhua puolestaan :)

lauantai 16. huhtikuuta 2016

The week number 2

Viikko on mennyt jotenkin hirveen nopeesti. Tänään havahduin siihen faktaan, et oon ollut täällä jo kaksi viikkoa.

Töissä alkaa pikkuhiljaa sujumaan aina vaan paremmin. Tällä viikolla on muutamaankin kertaan tullut tilanteita, joissa oon päässyt käyttämään suomen kieltä päiväkodissa. Esimerkiksi yks päivä laulettiin aamupiirissä jotain laulua, jossa laulettiin "hyvää huomenta" kaikilla kielillä, mitä ryhmästä löytyy. Noh, viimeiseksi tuli mun vuoro ja se oli ehkä hauskinta ikinä kuunnella saksalaisia aikuisia ja lapsia yrittämässä sanoa hyvää huomenta vielä siihen lauluun sovitettuna (suomeksi tuo on varsin pitkä ja tönkkö muihin kieliin verrattuna) :D Mua nauratti, hoitajia nauratti ja etenkin lapsia nauratti.

Välillä kyllä turhauttaa töissä toi kielimuuri. Oon oppinut kyllä yllättävän paljon saksalaisia, tähän työhön tärkeitä sanoja ja sanontoja. Jonkinlainen pohja mulla on jo etukäteen, opiskelin saksaa yläasteella kaksi vuotta, muistan esimerkiksi numerot ja joitain peruslausahduksia aika hyvin. Mut se tilanne, jossa kukaan ryhmästä ei pysty kommunikoimaan kanssasi muuten kuin eleillä ja näillä pienillä saksan kielen sanoilla, joita mä osaan, on hankala. Saattaa olla niin, että lasten kanssa oleva hoitaja ei puhu lainkaan englantia. Ykskin päivä yritin kysyä, että missä talossa olis vessa ja mua katsottiin vaan hölmistyneenä takaisin :D Käytin kaikkia sanoja, mitä vessalle keksin, mut ei. Voi olla, et joillekin vieraalla kielellä puhuminen on vaan hankalaa ja selvästi jotkut menee heti ihan lukkoon, jos yritän kysyä jotain tai muuten vaan keskustella. Onneks suurimman osan päivästä oon semmosen hoitajan kanssa, joka puhuu tosi hyvää englantia ja on myös valmis puhumaan sitä mun kanssa. :)

Mun päivät täällä menee melkein kuin Suomessa, pienellä saksalaisella vivahteella :D Käyn töissä, salilla, käyn ehkä kaupassa ja teen ruokaa. Tästä on kans kiva lähtee kuvailemaan tai vaan kävelemään tohon keskustaan tai oikeestaan minne vaan :)

Ohessa kuvia tältä viikolta sekä se Bückeburgin linna. Mä rakastan näitä taloja täällä, ne on niin söpön näkösiä ja värisiä. Tänään ois suunnitelmissa mennä vähän kattelee Hamelnin yöelämää!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Weekend

Perjantaina oli eka työpäivä. Päivä alkoi kasilta, ja löysin kuin löysinkin paikalle ajoissa. Mut otettiin hyvin vastaan, vaikka eivät kaikki hyvin englantia puhuneetkaan (tai eivät uskaltaneet puhua). Lapset ujosteli alkuun paljon, mut sit yhtäkkiä yks roikku mun hiuksissa, toinen kädessä ja kolmas halus pelata muistipeliä. Melkein jo synty tappelukin siitä, kuka saa opettaa mulle saksan kielisiä sanoja muistipelin yhteydessä. Siinäpä istut sitten välissä ja yrität rauhoittaa tilanteen suomen/englannin/ruotsin/saksan kielen sekoituksella.. :D 

Lauantaina oltiin Hannoverissa shoppailemassa. En oikeastaan ees tiennyt aikaisemmin, et se on niinkin iso kaupunki. Kaduilla oli hirveesti ihmisiä ja muutenkin hurjasti liikennettä. Lähdettiin hostellilta aamupäivällä joskus klo 11 aikoihin ja takaisin saavuttiin illalla kymmenen jälkeen. Voin sanoo, että oli jalat aika kipeet jälkeenpäin. Suunnitelmissa olis muutaman päivän reissu Berliiniin, saa nähdä mitä siitä sit tulee!

Tänään kävin ostamassa itelleni salikortin (koska kyllä, nää kaikki kakut ja muut herkut vaatii veronsa). Oon jotenkin yllättynyt, miten helposti oon mun enkulla pärjännyt! Aattelin, et tommoset asiointitilanteet vois tuottaa hankaluuksia ainakin alkuun, mut eihän täällä oo mitään ongelmaa ja jos on niin se on ainakin hauskaa. :D

Myöhemmin päivällä käytiin syömässä, koska meillä ei hostellilla ollut mitään ruokatarvikkeita ja kaupat on sunnuntaisin kinni. Käytiin sit kävelemässä vähän ympäri kaupunkia ja nautittiin auringosta. Matkaan tarttu myös värityskirja, mitä oon tässä väritellyt illalla.

Huomenna meen päiväksi Kaisan päiväkotiin, koska mun päikkärissä on koulutuspäivä ja lapsia ei siis ole. Tiistaina meen sit takasin omaan päiväkotiin. 

Gute Nacht!

torstai 7. huhtikuuta 2016

Fiiliksiä!

Eilen, eli keskiviikkona käytiin Kaisan (toisen vaihtarin) ja opettajamme kanssa vuonna 2014 Suomessa olleiden saksalaisten kanssa syömässä. Itse asiassa olin itse toiminut heidän tutorina Suomessa, joten oli tosi kiva nähdä uudestaan ja vähän vaihtaa kuulumisia! :) Muuten päivä oli ns. "vapaa", nukuttiin pitkään ja laitettiin vähän tavaroita hostellilla paikoilleen. Iltapäivällä käytiin vaihteeks muutamassa vaatekaupassa. :D

Tänään oltiin koko päivä katsomassa tutoreiden ja heidän koulunsa vetämää lasten esitystä, Kindergalaa. Välillä oli muutama tunti aikaa niin käytiin sit kiertelemässä lähellä napsimassa kuvia ja nauttimassa auringosta. Lopulliseen näytökseen mentäessä meille oltiin oikeesti varattu paikat eturivistä! Melkein ku vip-vieraita oltais, kaikki ovat olleet tosi kohteliaita meitä kohtaan täällä. Aina muistetaan tervehtiä ja esittäytyä, kysellä mitä on Saksasta tykätty ja toivotettu hyvää ja tapahtumarikasta reissua. :)

Tultiin just hostellille takaisin, käytiin pyörähtämässä pyörien kanssa kauemmassa päiväkodissa ja kaupassa. Vihdoin sain lidlistä ohuita kinkkuleikkeleitä leivän päälle! Jos mulla jotain on Suomesta ikävä, niin niitä HK:n ohuen ohuita leivänpäällisiä. :D

Huomenna olis siis ensimmäinen työpäivä päiväkodissa. Onneks päikkärin työntekijät otti meidät alkuviikosta jo tosi hyvin vastaan, nii fiilikset on tässä vaiheessa tosi hyvät. Itse meen tohon ihan kilometrin päähän, pitäis olla helppo löytää. :) Innolla oottelen huomista!

tiistai 5. huhtikuuta 2016

My baggage is here!

Mun matkalaukku löysi perille eilen päivällä! Voi sitä ilon määrää ku pääsin vihdoin vaihtamaan vaatteita ja sain kaikki tärkeet tai vähemmän tärkeet tavarat takasin.

Eilen herättiin aikaisin, käytiin kaupassa (ja eksyttiin matkalla hostellille) ja lähdettiin opettajien kanssa käymään läheisellä vuorella, nimeltään Klüt. Myöhemmin käytiin kattomassa ekaa päiväkotipaikkaa ja sen jälkeen käytiin kahvilla. Loppupäivä shoppailtiin läheisessä kauppakeskuksessa ja kierreltiin ympäri Hamelnia.

Tänään käytiin toisessa päiväkodissa, saksalaisten tutoreiden koululla sekä Bückeburgin linnassa. Teen näitä postauksia kännykällä ja otin sieltä linnasta kuvia vaan kameralla, joten niitä lisäilen joku toinen päivä. :)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

The Day

Täällä ollaan Hamelnissa! Tää päivä on ollu aika pitkä eikä oo mennyt ehkä ihan helpoimman kautta. :D

Päivä lähti siis sillä, et lähettiin porukalla Turun linja-autoasemalta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää yöbussilla. Suunnitelmana oli ensin lento Helsingistä Frankfurtiin, sitten Frankfurtista Hanoveriin ja Hanoverista junalla/metrolla Hamelniin.

Alkumatka meni hyvin, mitä nyt meinasin jonkun tuntemattoman ruoan viedä, kun Frankfurtin lentokentällä haettiin jotain pientä syötävää. Naurettiin päälle ja that's it. Lisäksi muutamakin perhe innostu kyselemään Suomesta ja meidän matkan tarkoituksesta. Ilmeisesti oli päivänselvää, mistä oltiin tulossa. :D

Hanoverin kentällä odoteltiin sit laukkuja ja kun muut olivat jo laukkunsa saaneet, ei mun laukkua näkynyt vielä missään. Sitten se hihna pysähtyi ja niin teki melkein mun sydänkin :D Just oltiin matkalla puhuttu, kuinka kamalaa se olis, jos laukkua ei sieltä hihnalta tuliskaan. Noh, meidät sit ohjattiin johonkin pisteelle, missä yksi työntekijä rupes sit metsästämään hävinneitä laukkuja. Jonotin varmaan lähemmäs tunnin ja kun vihdoin sit siihen pisteelle pääsin ja sain asiani hoidettua, helpotuksekseni kuulin, et matkalaukku toimitetaan tänään mulle Hamelniin. Lähdettiin sit vaan jatkamaan matkaa junalla/metrolla (en oikeesti tiedä kumpi se on). Niiden lippujenkin ostaminen oli melkoinen show, mut hengissä selvittiin pienellä saksalaismiehen opastuksella.

Hamelniin päästyä käytiin kahvilla, saatiin avaimet huoneistolle ja päästiin ns. asettumaan taloksi. Kämppä on tosi nätti, näyttää oikeastaan just samalta kuin aikaisemmin nähdyissä kuvissa. Aurinko paistoi ja lämpöasteita oli 20. Pärjäs hyvin ilman takkia ulkona, itse asiassa pitkähihasellakin oli jo kuuma. Käytännössä melkein kun kesä!

Päivä kulki, käytiin vähän kävelemässä ja etsimässä mitä vaan ruokakauppaa. Mikään kauppa ei ollut auki, lukuunottamatta muutamaa kirjakauppaa, ravintoloita ja kahviloita. Sit sain joskus kuuden aikoihin viestin, et mun laukku on valmis tänne tuotavaksi. Jäin sitten odottelemaan puhelua, mikä luvattiin soittaa, kun matkalaukkua tuova henkilö olisi asunnon ulkopuolella.

Tässä välissä saksalaiset tutorit sekä opettajat tulivat meidän luo syömään. Meillä kun ei ollut mitään ruokaa, toivat tutorit kaiken. Syötiin rauhassa ja jutusteltiin. Matkalaukusta ei vieläkään kuulunut mitään, minkä jälkeen yritettiin sit porukalla soittaa sinne. Ei vastausta.

Tuloksena se, et minä ja mun käsimatkatavarat ollaan huoneistossa, mut matkalaukusta ei tietoakaan. Nyt vaan toivotaan parasta, et saisin sen jo huomenna.. Tosin huomenna on jo onneks kaupatkin auki et sen puolen ei hätää :) Viestien mukaan pitäis olla matkalaukun jo kuitenkin tulossa.

Note to self; aina pakkaa ne tärkeimmät tavarat käsimatkatavaroihin ja mielellään muutamat alusvaatteet.. :D Huomista odotellessa, ohjelmassa ainakin pientä sightseeing-kiertelyä ja ensimmäiseen päiväkotiin tutustumista!

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Hello there!

Olen siis kolmannen vuoden lähihoitajaopiskelija, matkalla Saksaan vähän alle kahdeksi kuukaudeksi työssäoppimaan päiväkotiin. Ikää mulla on 18-vuotta ja tää on mun elämäni toinen reissu ulkomaille!

Ajattelin, että alotan pakkaamaan ajoissa, et varmasti tulee kaikki tarvittava mukaan. Noh, yllättäen tässä kävi taas niin, et alotin äsken ja lähtö on tosiaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Mun matkalaukku pursuaa nyt jo tavaraa ja varmaan puolet puuttuu.. Noh, katsotaan mitä tästä tulee :D

Fiilikset on aika sekavat. Oon hirmu innoissani, mutten oo vieläkään käsittänyt et parin päivän päästä oon oikeesti Saksassa, tarkemmin ottaen Hamelnissa. Itse asiassa vasta nyt se todellisuus iski, kun kaivoin ton matkalaukun keskelle lattiaa ja rupesin tyhjentämään vaatehuonetta. Pian nähdään, miten perus suomityttö oikeesti pärjää maailmalla :D