Tänään oli mun viimeinen työpäivä. Mulla piti olla töitä vielä huomennakin, mut oltiin eilen syömässä tuutoreiden ja saksalaisen opettajan kanssa ja asia tuli puheeks niin meille todettiin, ettei tiistaina enää mitään töitä tehdä :D mulle ei ois ollut mikään ongelma mennä vielä huomenna töihin, mut toisaalta näin on hyvin aikaa pakata viimiset kamat ja siivota kämppä.
Tää koko viikko on mun päiväkodissa hieman erilainen kuin muut, koska tää viikko vietetään Fuchsbaussa. Fuchsbau on eräänlainen puisto, missä on niin kasvimaata, kiipeilytelineitä, puita, seikkailuratoja ja yks iso teltta. Olin ihan innoissani kun näin paikan, tää on näille lapsille varmaan ihan unelmaa! Suunnilleen aamukahdeksasta saa temmeltää vapaasti noin 12 asti, minkä jälkeen osa lapsista haetaan kotiin ja osa jatkaa vielä päiväkodille.
Suurin osa lapsista tuli suoraan puistoon, ja aikaisin päiväkotiin tulleiden kanssa sinne käveltiin heti kahdeksan jälkeen. Fuchsbau on lähellä mun päiväkotia, joten matkaan ei mennyt kuin muutama minuutti. Lapset ohjeistettiin pukemaan ylleen kumisaappaat ja kurahousut, ja mullekin onneks löytyi päiväkodista yhdet ylimääräset kumisaappaat. Kaikilla oli omia eväitä mukana, joita sai päivän mittaan syödä miten ja milloin tahtoi. Aamupalaa aloitettiin syömään joskus 9 jälkeen, ja melkein kaikki söikin silloin. Sen jälkeen suurimmaksi osaksi mentiin vaan, ei kukaan malttanut pysähtyä syömään.
Myös Fuchsbaussa pidettiin aamupiiri yhdeksän aikaan. Tällä kertaa siihen osallistuivat kaikki lapset ja se oli yksinkertaistettu normaalista. Laulettiin yhdessä muutama laulu ja lastenhoitajat kertoivat muutamat yleiset ohjeet ja säännöt. Sit sai lähteä leikkimään, kiipeilemään puihin ja seikkailuratoihin, myös trampoliini oli kovassa käytössä.
Noin 11 aikoihin mun työpaikkaohjaajakin saapui paikalle, tuli moikkaamaan mua ja sanoi, et mun viimeisen päivän kunniaksi pidetään pienet juhlat. Hetken päästä kaikki lapset kutsuttiin telttaan koolle ja mun käskettiin odottaa ulkopuolella, kurkkimatta (nicht gucken on kyllä vähintään tän päivän jälkeen tuttu termi, haha). Hetki siinä meni ja sit lapset alkoi laulaa ja mun ohjaaja haki mut käsikynkässä sisään. Keskelle telttaa oli rakennettu pöytä ja tuoli mua varten, pöydälle laitettu nätti liina, kukkasia, muutama lahja ja kortti. Mut vietiin siihen istumaan ja lapset jatkoi laulamista ja muutama kuvakin räpsästiin. Voitte arvata, et olin jo siinä vaiheessa ihan liikuttunut..
Laulu sit loppui ja mun ohjaaja kertoi, kuinka paljon he ovat mun työtä arvostaneet ja musta tykänneet. Huusin jo siinä vaiheessa et "Don't make me cry now!!" ja kaikki vaan nauroi. Mulle kerrottiin, kuinka mun viimisen päivän kunniaksi haluttiin järjestää jotain kivaa. Sit ne sen kajautti, laskien kolmeen, näkemiin. Mä olin niin hämmentynyt koko tilanteesta, etten edes saanut selvää. Mun ohjaaja tuli mun luo ja sanoi et no, eikös ollutkin oikein! Mulla kesti hetken tajuta koko tilanne ja sit mulle selvis, että he olivat sanoneet mulle näkemiin :D pistän häkellyksen ja saksalaisen aksentin piikkiin!
Sit huomasin pöydällä olevat lahjapaketit ja kortin ja samantien pomppasin ylös ja sanoin, et mullakin on heille jotain. Tässä välissä annoin mun viikonloppuna askarteleman kiitoskortin (mistä btw oon tosi ylpeä) ja kaikki jäi ihmettelemään sitä ja mun ohjaaja oli ihan otettu. Sit mut suorastaan käskettiin avaamaan mun lahjat. Mulle oli maalattu oma kulho, jossa oli tän päikkärin logo, mun nimi, vuosi ja tottakai hymynaama koristamassa. Sain myös CD-levyn, johon mun ohjaaja oli laittanut "pehmeää musiikkia". Joskus tuli puheeksi mun musiikkimaku ja kerroin, et melkein kaikki menee, mutta huutoa en kuuntele :D En voi käsittää, et hän oli huomioinut mut niin ihanalla tavalla! Lisäksi sain maailman ihanimman kortin, muutaman puusydämen ja jääkaappimagneetin.
Tän härdellin jälkeen kaikki lapset pyöri mun ympärillä, halaili ja yritti päästä mahdollisimman lähelle. Teltasta ulos päästessä mun käsistä oikeesti meinattiin tapella! Yks lapsi roikku jalassa, toinen vyötäröllä ja neljä taisteli, kuka saa pitää kädestä. Sit olikin taas mun hiusten vuoro, oon varma et näistä lapsista kasvaa vielä taitavia hiustenlaittajia :D
Mun sydämen sulatti etenkin se hetki, kun yksi lapsi mun ryhmästä tuli mun luo vähän ujosti ja sanoi, että nyt kun ollaan kavereita niin voiko hän kysyä yhden kysymyksen. Sanoin, et tottakai, niin hän sanoi, et kai mä tulen moikkaamaan heitä vielä uudestaan, etten lähde lopullisesti. Myöhemmin tämä sama lapsi tuli yhtäkkiä iltapäiväryhmässä mun eteen seisomaan, halas ja sano vielä erikseen heipat.
Tosiaan sit 12 jälkeen suunnattiin takasin päiväkodille, niiden lasten kanssa, joita ei vielä oltu haettu. Kun kello tuli kaksi, sanoin vielä viimeiset heipat työkavereille ja etenkin mun työpaikkaohjaajalle. En tiedä, oisinko parempaa semmosta voinut edes toivoa. Halattiin pitkään ja sovittiin, et törmäillään tulevaisuudessa ja pysytään yhteyksissä.
Nyt on ihana, mut haikee fiilis. Haluan kotiin, mut en haluu jättää näitä ihmisiä tänne. Tiiän, et päiväkotityö ei oo pitkällä tähtäimellä mua varten, mut tää päivä pyyhki pois kaikki ne huonot. Kaikista niistä positiivisista sanoista tuli niin hyvä olo, eikä mua varten oo koskaan järjestetty mitään noin isoa minkään työssäoppimisen päätteeksi. Mä olen vaan niin otettu. ❤
Mut hei äiti, mä en itkenyt! :D Pysyin kovana ja itken vasta sit myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti